Aloittavan yrittäjän kompastuskivet yrityksen alkutaipaleella
Mar 06, 2023Aloittavan yrittäjän kompastuskivet yrityksen alkutaipaleella
Aloittavat yrittäjät useimmiten saattavat kompastella yritystoiminnan alkutaipaleella, mutta ei kannata lannistua vaan ottaa opikseen.
Tässä olenkin listannut muutaman asian, jotka saattavat tulla vastaan yritystoiminnan alkupuolella. Olen keskittynyt tässä erityisesti markkinointiin, hinnoitteluun ja yrittäjän jaksamiseen liittyviin asioihin. Toisin sanoen myös muita kompastuskiviä usein ilmenee kuten erilaiset sopimuksien teot, rekisteröinnit ja kirjanpito, mutta en käsittele niitä tällä kertaa syvällisemmin.
1. Yksinpuurtaminen on uhka, ei mahdollisuus
Liian moni yrittäjä puurtaa yksin ja ajattelee säästävänsä rahaa. Jossain kohdin tämä saattaakin pitää paikkansa, mutta kannattaa muistaa, että myös aika on rahaa. Voisitko tehdä kymmenen euron hommien sijaan itse tuhannen euron hommia? Jos vastaus on kyllä, tällöin kannattaa ulkoistaa osa asioista. Yksin puurtaessa oma jaksaminen on ennen pitkää koetuksella ja sitä kautta kärsii myös oma motivaatio, varsinkin jos yritystoiminta ei ole aivan kultakaivos alkukuukausina tai alkuvuosina.
Kannattaa myös miettiä, että jos käyttäisit oman alansa ammattilaista tekemään jonkin tietyn asian, saisitko todennäköisemmin kasvatettua omaa liiketoimintaasi? Oletko esimeriksi itse pro-tason kirjanpitäjä tai hakukoneoptimoinnin ammattilainen nettisivuillesi? Taidatko orgaanisen somemarkkinoinnin ammattimaisesti vai onko sitä vaan mieluisaa tehdä, etkä siksi halua ottaa siihen ulkopuolista apua?
Verkostoituminen muiden yrittäjien kanssa kannattaa aina. Muista yrittäjistä saa vertaistukea ja kenties uusia oivalluksia. Voitte sparrata toinen toisianne.
Myös mentorin tai oman valmentajan hankkiminen säästää monelta murheelta ja auttaa kasvattamaan yritystoimintaa nopeammin.
Lue lisää mentoroinnista ja yrittäjän valmennuksista tästä.
2. Kilpailuta kaikki palvelut
Kun päätät ulkoistaa osan yritystoimintasi töistä, kilpailuta. Kilpailuta aina kaikki palvelut. Muista kuitenkin, että aina ei kannata valita sitä halvinta vaihtoehtoa. Tutki siis mitä saat vastineeksi tiettyä korvausta vastaan. Palvelujen laadussa ja sisällöissä voi olla hurjiakin eroja ja ne vaikuttavat tietenkin hintaan.
3. Liian halpa hinnoittelu
Koetko oman työn hinnoittelun vaikeaksi? Mikäli ajattelet, että myyt alkuun vähän halvemmalla ja nostat myöhemmin hintoja reilusti, tämä harvoin on toimiva tekniikka. Ensinnäkin joudut työskentelemään hurjan monta työtuntia enemmän päästäkseni tavoittelemaasi kuukausiansioon ja jälleen on sen vuoksi mahdollista, että uuvut. Toiseksi, jos asiakas on ostanut tuotteesi tai palvelusi todella edullisesti ja seuraavalla kerralla hinta on pompsahtanut reilusti, hän todennäköisesti jättää jo pelkän mielikuvan vuoksi ostamatta.
Hinnoittelussa kannattaa myös pohtia millaisen mielikuvan haluat luoda yrityksestäsi hinnoittelun avulla?'
4. Markkinointi
Yrityksen menestyminen on huomattavasti haastavampaa, mikäli yrityksellä ei ole kunnollista markkinointisuunnitelmaa. Markkinoinnin suunnitteluun on siis hyvä varata aikaa ja istua alas ihan ajan kanssa, jotta se ei ole vain kiireessä roiskimista. Markkinointi kannattaa suunnitella laveammin vuositasolla sekä yksityiskohtaisemmin lähimmille kuukausille.
Markkinointi ja myyntityö voi viedä jopa 50 % yrittäjän työajasta. Jälleen kerran kannattaa miettiä, onko järkevää tehdä kaikki itse vai kannattaisiko jotain ulkoistaa tai hankkia apukäsiä ja ammattilaisen osaamista?
Tutustu digimarkkinoinnin palveluihin tästä.
Usko itseesi ja tavoitteeseesi!
LIITY SISÄPIIRIINI!
Saat noin 2 kertaa kuukaudessa sähköpostiisi motivaatiota, inspiraatiota sekä vinkkejä ajankohtaisista aiheista. Puhumattakaan eväistä kohti unelmaasi! Sisäpiiriläiset saavat myös bonuksia vuoden mittaan.